hajalla vai kasassa?

Olen matkalla. Kuitenkaan en tiedä minne matkani on päättämässä. Minne laiva aikoo löytää vai tekeekö se itselleen sataman keskelle myrskyä? Ja näin, minä hukkuisin. Sitä minä en tiedä, sillä tällä hetkellä on vaikeaa sanoa mitään minun voinnistani.

Toinen puoleni huutaa että olen kunnossa, minulla ei ole hätää. Rakastava avomies ja ihanat ystävät. Työpaikka ja opiskelupaikka, perhe joka niin sanotusti ainakin välittää. Osaavat pittää hyvin yllä kulisseja, Kuitenkin se toinen puoleni on hyvin pahoissa ristiriidoissa äsken toteamani kanssa.

Olen ollut viime ajat räjähdyspisteessä. Liian monesti olen tuntenut kuinka kostea vana valuu poskeani pitkin, tuntenut kuinka rystyseni ovat taas lähellä murtua koska hakkasin niitä niin kovaa betoniseinään, liian monta kerta tuntenut itseni mitättömäksi paskaksi, ilmaan minkäänlaista ihmisarvoa.

Olen ollut ärtyisä, kiukkuinen, epätoivoinen, hysteerinen, dramaattinen, kova ääninen, paskamainen, todella huono avokki, säälittävä, katkera itselleni ja kaikkea mitä ikikuuna päivänä keksinkään. Nyt voin jälleen nimittäin sanoa, minä näen paljon harmaata ympärilläni. Kaikki tuntuu siltä kuin ei minua kiinnostaisi enää mikään, mutta kuitenkin kiinnostuksen kipinä on mukana jossain määrin. Rakkaus pitää minua elossa, niin Hirviön kuin ystävieni.

Koitan kasata itseni kokoon, etten olisi näin itsekäs ja räävi vain omia tuntojani. Anteeksi, olen vain sellainen etten pidä siitä kuinka omia ongelmia jaetaan. Siinä yksi syy anonyymiyteeni. Jotenkin minut on vain luotu pitämään kulisseja. Romahdus, se ei tule kysymykseenkään.

Elämäni on mennyt kesällä pitkälti töiden merkeissä. Nyt tosin minulle tuli yllättäen 4 viikon lomat, vaikka näin ei tarkoitusta alunperin ollut. Työnantajani toisessa työpaikassani osottautui täydelliseksi kusipääksi, kuka vei työt jalkojeni alta. Hän lupasi minulle niitä, mutta yhtäkkiä kun töiden piti lähestyä, hän katosi maan alle. Ilmoitin sitten että turha odotella töihinkään. Fiksua? Mmm, mayby?

On tässä ollut muutamia illanistujaisia ja ihan kesän aluilla kävin mummoni hautajaisissa kotiseudullani. Oli outoa käydä siellä kaikkien niiden ihmisten seurassa. Täytyy myöntää että ajattelin koko ajan miten paljon ihmiset miettivät sitä miten iso olen. Olen ollut heidän edessään viimeksi kolmosella alkavalla numerolla painava, ja nyt luku on viittäkymmentä luokkaa joten siksi, minä häpesin ja hoin itsesyytöksiä pääni sisällä jatkuvaan malliin. Jotenkin, ne syytökset ovat jääneet tähän päivään saakka kytemään. Olen päättänytkin, nyt tämä tyttö palaa takaisin pienempiin mittoihin, sanoi kuka mitä tahansa.

Hirviö hommasi pyynnöstäni minulle yhden namin, oikeastaan otin vain puolikkaan. Naisille on yleistä että maha menee niistä sekaisin, itselläni hieman tuntui muttei mitenkään pahasti. Ruokahalu meni kokonaan ja minä vain hymyilin ja nauroin ystäväni luona illanistujaisissa. En juonutkaan kuin 2 paukkua, siinä se, ja vaikutin kaikista menevimmältä koko porukasta. Noh, ihmekkös tuo.

Olo oli suhteellisen mukava, ja voisin kokeilla vaikka ihan kokonaistakin joskus. Riippuen tietenkin mimmoisia ne ovat, niin erivahvuisia kun on aina tarjottimella. En kuitenkaan ole mitenkään vaativa että tarvisin niitä, tai mitään muutakaan. Tupakkaa olen taas polttanut melko paljon, mutta siihen nämä minun päihde paheeni jäävät pitkälti. En näe pahaksi että silloin tällöin poltan pikku potsit pajaa tai syön namin. Mitä väliä, en todellakaan ole koukussa niihin joten mikä siitä probleeman tekee? Itseasiassa pajasta täytyy sanoa, en edes oikeastaan tykkää siitä enään.

Nyt voisin jatkaa univelkojeni pois nukkumista kuten olen työtauon alettua (perjantaina) startannut tekemään. Nukkunut yöllä, nukkunut aamiaisen jälkeen, nukkunut lenkin jälkeen, nukkunut päikkäreitä, simahtanut jo puoli kahdeksan aikaan. JA katsonut täydellisiä naisia, ja en edes tiedä miksi. En tiedä edes tykkäänkö koko sarjasa. Nimittäin Sons of Anarcy ja tälläiset ovat enemmän minun heiniäni.

viisasta vetää äly(i)stä pajaa?

Minusta on outoa lukea ja kuulla väitöksistä, että kannabis alentaa ihmisen älykkyysosamäärää. Ehkä niin voi tapahtua joissain tapauksissa, mutta oma kokemukseni on aivan toisenlainen. Voin ehkä sanoa että ihmisen arkisten asioiden hoito ja aikataulujen pitäminen saattaa heikentyä, mutta se ei todellakaan tarkoitan älykkyyden hiipumista.

Itseasiassa, ihmiset ympärilläni ketkä polttavat jatkuvasti pajaa ovat huomattavasti ajattelevampia, syvällisempia ja todella paljon viisaampia kuin monet yhteiskunnan mukaisesti "normaalit" ihmiset. He eivät ole pinnallisia. Kiinnostuksen kohteena on oma alkuperä, miten kaikki on syntynyt ja mistä kaikki koostuu. Mutta sitten, nämä tallaajat jotka vain menevät ja tekevät, tuntuu että ainut heidän ajatuksen aihe on menestyminen, hauskan pito, lähi tulevaisuus ja menneisyys. Itseasissa kiire. Kaikki tuntuu vain menevän, pitää tehdä, mennä, luoda imagoa ja kasvattaa statusta. Ja sitten vielä ne, ketkä ajattelevat vain mitä tein viikonloppuna ja mitä tulen tekemään seuraavana.

Alkoholi jos joku se tuhoaa aivoja kuin elimistöä. Kannabis taas antaa aivoille mahdollisuuden mennä ajatuksissa pidemmälle ja syventyä hetkiin. Voihan ihminen paja päissään vaikuttaa hitaalta ja tajuaminen ei tule kuuloonkaan, mutta se on vain sen hetken. Se ei vaikuta siihen etteikö ihminen selvin, tai hieman paukuissa olisi todella fiksu.


En halua olla kannabiksen puolesta puhuja ja kannustaa sen kokeiluun ja käyttöön. Kuitenkin en lähde sitä estämään tai kieltämään. Voin sanoa kokemuksesta, että kannattaisi kokeilla edes kerran elämässään, mutta ei se ole mikään pakko.Tosin jos alkoholista ja pajasta pitää puhua, siinä kohtaa olen täysin pajan puolella ja voin pysyä tämän aatteeni takana vaikka ase ohimolla. Hyvänä esimerkkinä voidaan käyttää sitä että kuinka moni ihminen on kuollut rattijuopon vuoksi? Mutta kuinka moni on kuollut pajapäisen autolla ajon vuoksi? Ei yksikään, ellei alla ole myös ollut alkoholia tai muita aineita pajan kanssa. Paja rauhoittaa, tekee hilpeäksi tai jopa saattaa auttaa nukkumaan, mutta alkoholi. Siitä sinä et koskaan tiedä odottaako illalla tappelu, vessapöntön kanssa norjaa puhuminen, armoton perheriita, väkivaltaisuus, itsetuhoisuus tai mitä lie. Sitä sinä et koskaan tiedä, sillä alkoholi vaikuttaa niin paljon pahemmilla tavoilla ihmiseen kuin paja. Sopivissa määrin paja on todella terveellistä ihmiselle, mutta toki, kohtuus kaikessa.

Mutta miksi, miksi siitä saatanan kasvista tehdään niin vaarallinen, pahuus ja laittomuus  kun nuoriso vahingoittaa itseään koko ajan sillä pahemmalla päihteellä?

tupaantulijaiset

"Asettuminen aloilleen pikkuhiljaa onnistunut. Paikka on jo kodin tuntuinen. Ja mies, hän tuntuu avopuolisoltani. Tuntuu että sopeudumme uuteen hyvin, se sopii meille molemmille. Arki, elämä ja tunteet, kaikki punoutuu yhteen ja tunnen että tämän ihmisen kanssa, voisin ehkä jopa elää lopun ikääni."

Kuitenkin asiaan, tupareihin, tupaantulijaisiin, asunnon kastajaisiin, ties mihin. Mukana oli 11 henkeä, jos minut ja Hirviö mukaan lasketaan. Ei mikään suuri, mutta tarpeeksi suurelta se tähän kaksioomme tuntui. Meno oli mukavaa, riemastuttavaa ja kaikki huomioon ottavaa. Tietysti, minä onnistuin tekemään välikuoleman oksennuksineen. Sentään siististi vessassa pönttöön ja makkarissa ämpäriin. Sitten otinkin lepiä hetken sängyllä, ja tupareissa vieraina olevat parhaat likkakaverini olivat vierellä puhumassa shaibaa sitten sillä välin kanssani. Pääni katsokaas toimi niin hyvin kuin vain voi, tarkemminkin, mutta kroppa heitti vastaan. Niin se menee minulla aina, jalatkin jos lähtee alta niin lähtee, mutta pää on mukana loppuun saakka.

Ihme ja kumma, kukaan ei meillä polttanut pajaa. Oli pehe ja kaikki muut pajaporukoitten tyypit, mutta ei. Mutta viina kyllä maistui. Pääsin taas leikkimään itsekullekkin terapeuttia, sanoisinko että ei ole ihme sekään. Ruokaa oli hyvin, mutta viina loppui sitten kesken jossain vaiheessa. Eihän se muu auttanut, kuin että ne ketkä kynnelle kykenevät niin lähtevät baariin. Minä sekä pari likkafrendiäni jäimme meille, kera pehen. Hänellä oli parhaan ystäväni kanssa hyvin lämpösseet tunnelmat..

Myö istuttiin ja jauhettiin paskaa, musiikkia kuunnellen. Siivoilinkin myös jo silloin. Lopulta kaikki muut halus nukkumaa käyä niin laitoin pedit, jotka odotti myös miehekkeeni parasta ystävää lapinmiestä että veljeäni. Minä ja herra olimme päättäneet että makkari is only for us. Ja voin myöntää että hyvä että olikin. Muut nukahti, minä datailin makkarin puolella koska en meinannu saada millään unta, olin aivan helvetin pirteänä peipposena. 

Soitin Hirviölle joskus puoli neljän aikaan ja tämä toteaa heidän olevan keskustassa juuri lähdössä meille päin. En sanonu mitään, mutta päätin lähteä vastaan. Kävelin pitkin isoa suoraa katua yksin neljän aikaan yällä sitten. Askeleeni kaikuivat pelottavasti takanani, ilma kuuman kostea, linnut pitivät konserttoaan ja minä valuin tunnelmassa mukana. Soitin sitten puolessa välin taas, mitä kautta het on tulossa. JA vastaus oli että samaa reittiä, mutta vielä kestää koska odottelivat pajaa eräässä puistossa. Noh, enpä itse lähtenyt kääntymään takaisin, enkä kyllä vielä silloinkaan kertonut että olin lähtenyt vastaan heitä. Sitten vaan jatkoin matkaa verukkeella että kierrän vain tietyn lenkin. Päätin käydä poikaporukassa mukana olleen Rastafarin takapihalla katsomassa onko siellä jo valot, koska silloin muut olisivat jo matkalla meille. Yllättäen erään ystäväisen ääni kuului raikuvana Rastafarin ikkunasta ja soitin että heittävät minulle avaimet parvekkeelta. 

Sinne eksyin, sain kaikkien ihmetykset niskaani mistä ilmestyin, mutta hyvällä tapaa. Siellä istuimme ja poltimme pajaa jonnekkin kuuteen seitsemään asti aamulla. Ihmettelin jo heti tullessa että mitä on tapahtunut kun koko 6 hengen porukan pupillit oli kuin kolikon kokoiset. Noh, selvisihän tuokin kun Hirviö kertoi hänen sylissään ollessani että Lapinmies oli jostain heille nameja suunnittelematta keksinyt. Mikäs siinä, onpahan ollu pojilla hymy herkässä. Itseäni ehkä ärsytti, että jäin paitsi tästä kokemuksesta. 

Lähdimme kävelemään sitten jossain vaiheessa meille. Nauroimme koko matkan, pelleilimme ja vimpuloimme koko ajan. Rappukäytävässä yritimme pidätellä naurua, eritoten omaa ulko-ovea avatessa, ja ai että kun kellään ei pitänyt pokka. Pehe ja muut nukkuvat mutisivat raivosta herätessään kun kello oli jotain seitsemän ja kahdeksan välillä. Istuimme sitten keittiössä ja söimme vähän mitä sattuu siinä ohimennen. Polttelimme vielä meilläkin partsilla, naurun saattelemana. Kaikilla alkoi olla jo vähän väsy olo, alkoi puskea monen päivän huonosti nukkuminen vielä yhden kokonaan valvotun vuorokauden päälle. Sitten kaikki pisti maate minne vain löysi paikkansa, minä ja Hirviö kahdestaan makkariin. 

Siinä sitten, vitut me nukuttu mitään. Se meni pienestä silittelystä kiihkeään hyväilyyn ja siitä voikin loput arvella. Yritimme oli mahdollisimman hiljaa, vaikka molemmat olimme kuin kiimaisia eläimiä. Enkä tiedä mistä tämä halu puski niin kovasti. Kuitenkin, ehkä saimme nukuttua sen jälkeen jotain puolitoista tuntia, sen jälkeen minä pomppasin ylös. Kävin kaupassa kera pehen, Lapinmiehes ja yhen likkakaverini. Sieltä takaisin. Veljeni ja pehe oli vielä pitkään päivälle meillä, ja pehe yllättikin meidät Hirviön kanssa makkarista koputtamattomuutensa takia hommista päivälläki. Hirviö kivasti oli peittoni alkaa jalkojeni välissä. Ja minuahan ei toki hävettänyt... Mutta väliäkö tuolla, näin käy paremmissakin piireissä, eikä ole oikeasti niin kummallinen juttu, eihän tässä enään mitään yläastelaisia olla. ¨

Voin sanoa että kaikista immeiseistä meidän "muumitalossamme" (kuten se eilen/toissapäivänä nimettiin), näki että jotain oli tehnyt edellisenä iltana. Voin sanoa että minun vitutuskäyräni oli väsymyksen vuoksi koko ajan koholla. Mutta joo, kävimme yhdellä Valdella naapurissani polttamassa vesipiippuakin vielä illanpäälle likkakaverini kanssa,ennen kuin tulin kotosalle taas. Mutta kun tulin, ette arvaa mitä tapahtui kolmannen kerran samana päivänä? Ja aivan todella pitkään, niin että tuntui. 

ennen kuin lepään.

Astun askeleen. Aloitan. Uudelleen. Kirjoitan tämän, tekstin yhden, vaivaisen, ennen kuin pääni painan tyynyyn ja ehkä painun uneen. Siitä kun ei koskaan voi olla varma.

Olen tyttö. Nainen. Joku sekasikiö siitä väliltä. Ripauksen alle täysi-ikäisyyden (tosin, onko se vain nimipaperilla). Ympärillä sekalainen seurakunta, omituinen suhde isään ja muutenkin outo ja helvetillisen rasittava suku. Paja päistä nopsan pirpulin käyttäjiä elämä pullolla, itse lähes absolutistina. Viina ei maistu, pahaa, eikä pää kestä ajatusta että minä muka ryyppäisin kuin tollo. Etelänimmeinen (tarkannettuna suomen etelän), väkisin, vaikka juuret on muualla tuhannen kilometrin päässä pohjoisempana. Kaipaanko, kyllä. Kaiken tämän kiireen keskeltä rauhoittumaan. Kuulemaan ja kokemaan luontoa.

Istun koulunpenkillä. Samaan aikaan työelämässä. Siellä, duunissa, nään lisää niitä kännikaloja, mitä en jaksaisi. Ja vielä teen heistä kännisempiä. Tässäpä teille broblemo, mikä onkaan ammattini. Tai mikä ammatti, ei sellaista edes ole, ei lue papereissa ei. Ainoastaan käsissä taito, syöttää ja juottaa kaikki ähkyyn, itsenikin, liian usein nykyään. Ja koitankin jälleen eroon siitä. Jos vaikka vielä olisin taas alle 40 kiloinen. Mitäpä jos.. Toisaalta, ei. Tiedän että veisin taas pohjia kaikelta, muttei kai minun sitä nyt tarvi miettiä? Olen siis vammaillut, syömisessä kuten elämässä muutenkin. Junnannun paikallaan, tuhlannut vuosia nuoruudesta. Nyt ehkä, yritän elää tässä elämässä, kohti unelmia, joista en enää itsekkään ole varma.

Mukana kulkee kauniimpi vai komeampi osapuoli, miten sitä ilmentää. Avokki, tuore sellainen, tarkoitan avokkina tuore, ei kumppanina niinkään. Tai ihan millä mittapuulla tarkastellaan. Siinäkin omituinen ihmiskuvio taustalla. Minun lähiverisukulaisen entinen hemmetin hyvä ystävä, tämä minun Hirviöni nykyään. Tämän minun veriveljeni kanssa hän on vetänyt sienistä lähtien kaiken näköistä hauskaa, ja mennyt liian lujaa. Siksi ehkä pelästytin velu paran tällä hynttyitten yhteen pistosta melkein vuosi sitten. Mutta pakko todeta.. Eipä tuo Hirviö mikään sekopää pahasti ole. Kelpo mies, kelpo aviomieskokelas vaikka pajaa polttaakin eikä töissä käy. Mutta rakastaa osaa, ja elää minun  kanssa hyvää elämää. Olemme todella hyvin samalla aaltopituudella. Ja puhuminen, se on osa meitä. Kaikesta, avaruudesta aina kastematojen ajatusmaailmaan saakka pyyhältää meidän puheenaiheemme.

Ainiin, ja mies minua, yksi kaksi kolme, eikun neljä tai vaikka viisi, kun en nyt muista tai jaksa laskea, on tämä Hirviö minua vanhempi. Silti, myönnän itse olevani ehkä se aikuisempi. Enkä tarkoita tätä nyt mitenkään itsekehuisasti. Vaan ainoastaan realistisuuden nimissä mainitsen. Ettei kukaan kummajainen kuka tänne tätä eksyy lukemaan, luule minun liittoutuneen ihan aivottomana kääpiönä vanhemman pojan viekkuun tämän ollessa muka niin cool. Mitä helvettiä, aivoja alkaa särkemään tuollainen paska. Näin suomeksi sanottuna.

Väsymys, se tulee aina näihin aikoihin. Paitsi joskus, valvon yön läpi, ilman syytä minä en vain saa unta. Aamuisin taas, yleensä puoli kuuden aikaan pomppaan ylös, ilman herätyskelloa tai mitään. Minä vain nousen ja suuntaan puuskuttamaan ja hyllyttämään läskejäni lenkille. Noh, hyi alkaa itseänikin inhottaa tämä läskihaukkuminen, ja se on pitkälti säälittävää. Minunpahan on asiani, eikä sitä tarvi edes blogissa vollottaa, vaikka joskus ehkä joudunkin kirjoittamaan asiasta. Se kun pääkopassa meinaa toisinaan puskea liikaakin esiin.

Nyt sekavuuden sanojen jälkeen, tämä lähtee nukkumaan ja huomenna säntää opiskeluintoisena kouluun. Ehkä silloin jos tämä väsymykseni loppuisi niin olisinkin innokas.. Mutta nyt, nati nati, älkää pelätkö.